Tähän risteykseen saavuin lähes päivittäin aamupimeässä koiran kanssa polkupyörällä aikoinaan, sitten siihen alkoi ilmestymään autoja ennenkuin saavuin risteykseen, ne sammutti ajovalonsa ja jäi odottamaan siihen, siinä vaiheessa tein yleensä uukkarin. Oli siinä muutakin aktivointeja kuten u-käännöksiä nenäni edessä ym. vainoamista joiden aikomus oli tietenkin aiheuttaa raivostumista, vihaa, katkeruutta, pelkoa, lisää traumaa, ahdistusta ja muita negatiivisia tuntemuksia. Kyseessä on demoniset ihmiset, joita ohjaillaan kuin pelinappuloita saatanan toimesta, eivätkä nuo kaapatut sielut edes tajua itse sitä, ovat jossain transsissa.
Rukoilen vapautta heille.
Nuo satanistit saavat elinvoimaa tuosta energioiden varastamisesta. Kun ne saa sitä itselleen niin lähtevät sitten karkuun viemään sitä helvettiin sille pääjehulle, joten tuossa vaiheessa rukoilen heti että Jumalan enkelit lentävät perään kiduttamaan noita demoneita ja tuomaan takaisin se varastettu energiani, sekä tekemään demonien olot vielä surkeammaksi mitä ne oli ennen hyökkäystä.
1 JOHN 3:8
He who sins is of the devil, for the devil has sinned from the
beginning. For this purpose the Son of God was manifested, that He might
destroy the works of the devil.
Tämä toimii joka ikinen kerta ja ahdistuksen ym. negatiiviset tunteet ajan pois itsestäni Jeesuksen nimessä jos yrittävät väkisin tunkea. Tässä kannattaa nyt uskovankin muistaa se asia, että nämä negatiiviset tunteet eivät tule meidän sisältä vaan ne tulevat ulkopuolelta, niitä yritetään väkisin iskostaa meihin, koska liskoihmiset eivät tykkää kun me ollaan jo vapaita riivaajahengistä, siinä hetkessä kun uudestisynnyttiin ja annettiin elämämme Jeesukselle. Tietenkin synnistä eroon pääseminen vie kullakin oman aikansa, mutta tärkeintä on että Herran suunnitelmassa mennään ja hänen tahtonsa toteutuu meidän elämässä.
Ihminen joka ei ole uskossa ja joka kärsii esim. ahdistuksesta on sidottu henkimaailmassa, eli hän ei voi vapautua kokonaan ilman Jeesusta ja sen vuoksi saa kohtauksia missä milloinkin ilman syytä tai uhkaa. Tässä on juuri se suuri ero, uskova ei ole sidottuna, mutta voi elää kuitenkin vielä synnissä, mutta Jumala työntää ja kasvattaa siitä ulos ajan kanssa. Olen myös kuullut monen "ns" uskovan sanovan minulle, että älä välitä kun vainotaan, älä katso heitä (en koskaan katso), älä pelkää, älä ärsytä niitä, älä puhu niistä, en halua tietää miten ne toimivat, eli toisinsanoen hän sanoo epäsuorasti näin:
"Ei sinun tarvitse tietää vihollisen taktiikoita, älä paljasta heitä, vaan ole hiljaa ja laske sinä alas ne henkiset sota-aseesi / varustus ja anna palavien nuolien vaan osua itseesi, älä siis puolustaudu mitenkään."
Näin puhuu vihollisen palvelija ja valeuskova. Uskovien tulee rohkaista toisiaan tyyliin: Hyvä että paljastat väärintekijät, jatka vaan samaan malliin ja saarnaa Jeesuksesta. Tässä on Jumalan henki joka puhuu uskovan kautta. Rohkaiskaa siis toisianne sanoo raamattu. Ja ihan vaan tiedoksi, että ihmisellä on myös se luontainen vaisto joka antaa varoituksia tulevasta uhasta, jos tullaan liian lähelle henkilökohtaista aluetta/tilaa niin kehomme antaa varoituksen siitä, ei siinä vaiheessa vaan riisuta itseämme aseista ja luovuteta. Raamatussa sanotaan että älä pelkää, mutta kyllä se vähän riippuu myös olosuhteistakin, esimerkiksi jos joudut vaikka keskitysleirille, niin kyllä minua ainakin alkaisi pelottamaan, mutta uskoani Jeesukseen en menetä koskaan noissakaan tilanteessa vaikka mitä tapahtuisi, etkä menetä sinäkään jos vain pysyt vahvana Herrassa ja pysyt pois synnistä.
Jahas sitten tuohon risteykseen. Tämä kyseinen vaino tienristeys on Salossa maaseudulla ja liikenne siinä on aina hiljaista, mutta ei silloin kun minä saavun siihen, silloin tulee täydelliset ajoitukset. Kyllä tätä pelleilyä muuallakin tapahtuu niinkuin ootte varmaan nähneet videoistani, mutta tähän kyseiseen risteykseen nämä liskosatanistit panostavat eniten, koska se aikoinaan ärsytti minua todella paljon, mutta nykyään tilanne on jo paljon paljon paljon parempi ja tänään hoidin sen mallikkaasti kun siinä taas joku vainosi odottamassa, nykyään en edes katso ketä siinä on koska käytän sumennettuja lasejani ja ne toimii täydellisesti, lisäksi osaan käsitellä asioita paremmin hengessä kuin 4 vuotta sitten, kiitos ja kunnia tästä kuuluu taivaan isälle.
MUTTA miksi juuri tiettyihin paikkoihin kohdistetaan vainoaminen?
Koska sinne mihin katseesi, ajatuksesi, focuksesi kohdistuu, pelkosi, reaktiosi, ahdistuksesi, etenkin jos siitä on tullut jotain traumaa entisistä häirinnöistä, niin sinne tulee vainot ja toisinpäin; mitä vähemmän sinne katsot ja focus jää pois, niin sieltä myös vähenee vainot ja ne siirtyvät taas muualle jotta he voisivat kalastella energioitasi, heitä kiinnostaa myös missä koet eniten rauhaa niin sinne mielellään tunkeutuvat, eli tämä kiusanteko ei tule loppumaan ikinä ennenkuin Jeesus palaa takaisin. Sitten nämä sadistiluuserit haluavat myös yllättää kohteen, eli siinä vaiheessa kun et mieti heitä ja olet unohtanut koko hengellisen taistelun, eli et ole mitenkään valpas, varautunut tai varustautunut hengellisesti, niin silloin he hyökkäävät ja haluavat muistuttaa itsestään.
Mutta ole siis aina valpas uskossa Jeesukseen ja tiedä / ennakoi miten vihollinen toimii, jotta voit suojella itseäsi henkisellä tasolla onnistuneesti, ja tähän pätee myös sanonta: minne fokuksesi menee, niin sinne menee myös energiat. Negatiivisten energioiden toivossahan nuo matoset liikkuvat, harrasta siis positiivisuutta, nauramista, iloa ja rakkautta ym. sitähän ne ei voi sietää. Niin ja älä ole katkera, se on myrkkyä! Anna vaan anteeksi.
Ps. Tätä viimeisintä "anteeksi" sanaa kun kirjoitin, niin Järviradiosta soi sekunnilleen samaan aikaan biisin sanat "on tärkeää antaa anteeksi" Sattumaa? Ylistys ja Kunnia Herralle!
Tunne vihollisesi!
1 Peter 5:8 (ole valpas)
Be sober-minded; be watchful. Your adversary the devil prowls around like a roaring lion, seeking someone to devour.
2 Corinthians 2:11 (ole ovelampi, viisaampi, tietoinen )
So that we would not be outwitted by Satan; for we are not ignorant of his designs.
Submit yourselves therefore to God. Resist the devil, and he will flee from you.
Vastusta perkelettä, kun tulee hyökkäyksiä. Flee tarkoittaa paeta, mutta ei sitä etteikö hän hyökkäisi yhä uudelleen, sittenhän tämä sota olisi jo aikoja sitten ohi.
Näillä satanisteilla on myös tapana stalkata tätä blogia, ihan jokainen sana syynätään tarkkaan, jos postaan jotain niin sitten alkaa kiusaaminen lisääntymään ja yleensä juuri siitä aiheesta mistä olin kertomassa viimeksi, mutta ei se minun vikani ole jos psykopaatit ovat kimpussani vain sen vuoksi koska kerron totuuden ja uskon Jeesukseen. En kanna teille kaunaa. Noniin palataanpa tuunattuihin aurinkolaseihini, nyt kun olen saanut ne hienosti toimimaan, niin alkoi melukampanjat lisääntymään odotettavasti, eli se ei tullut mitenkään yllätyksenä minulle. Rukoilen tuhoa saatanan hyökkäyksille päivittäin Jeesuksen nimessä, että uskovat voisivat vielä jotenkin säilyttää yksityisyytensä ja sisäisen rauhansa.
Tässä Matrixissa voi ohjelmoida ihan mitä vaan ihmisten nokan eteen häiriöksi, eikä siinä oikeasti ole yhtään mitään muutakuin joku hologrammi tai häiriö, tai vaikka syötetään ääniä päähän V2K laitteella, taitaa olla armeijan käytössä? Tästä laitteesta kun aletaan puhumaan julkisesti, niin henkivallat raivostuvat suunnattomasti ja sitten alkaa uhkailut ym. Satanismissa / noituudessakin voi pahat henkivallat taikoa aseen tyhjästä, hyvin yleistä Afrikassa kun siellä tuota noituutta taidetaan harrastaa eniten koko maailmassa, esimerkiksi Nigeriassa noituus on jopa kielletty laissa.
Afrikassa harrastetaan noituutta jalkapallossa. Maalivahti asettaa ensin jotain voodoo esineitä tolppien väliin, joka estää maalien syntymisen, eli siihen luodaan jokin este henkimaailmassa. Tämän huijauksen vastustajan pelaaja huomaa ja poistaa sen sieltä, jolloin maalivahti raivostuu ym. Myös uskova voi käyttää Pyhää Öljyä paikkoihin suojellakseen omaa reviriään demoniselta toiminnalta tai Pyhää vettä, jonka voi siunata/valmistaa itsekin helposti.
Jumala voi myös siirtää uskovan yhdessä sekunnissa paikasta A paikkaa B suojellakseen uskovaa pahoilta ihmisiltä/henkivalloita tämä kokemus kerrottin TV7:lla aikoinaan, tai hän voi vaikka kasvattaa uudet jalat jalattomalle ihmiselle kun moni rukoilee samaan aikaan parannusta, kaikki on siis mahdollista tässä Matrixissa, eikä Jumalalle mikään ei ole mahdotonta. Mutta onneksi kohta lentää satanistit sinne tulijärveen yhdessä paholaisen kanssa ja tulee uusi Jumalan valtakunta tänne maan päälle, eli uusi Jerusalem. Tule Herra JEESUS! Ylistys ja kunnia Taivaan Isälle. Hallelujah!
Nuo hökkäykset myös lisääntyvät jos paastoaa ja puhuu kielillä. Tietenkin jos on joku pakanajuhlapäivä menossa tai tulossa, niin silloin vainot ovat myös todella pahat, muistan selvästi päivän kun olin Filippiineillä ja oli 22 Helmikuuta 2022, eli monta kakkosta tuossa päivämäärässä, niin joka ikiseen risteykseen tuli joku täydellisellä ajoituksella koko sen päivän ajan. Jostain syystä tuo vaino tuolla Filsuilla ei haitannut minua yhtään en ahdistunut koskaan tai pelännyt, en tiedä miksi, ehkä Suomessa on enemmän satanisteja ja ilmapiiri enemmän negatiivinen, niin vainon vaikutus toimii tehokkaammin, tai onkohan täällä enemmän teknologiaa joilla voi häiritä, kun tuonne Filippiineille on hankala niitä rakennella kun on aika köyhät oltavatkin siellä.
Laitan lisää youtube kanavalleni videoita juuri tästä risteyksestä, pistäpä kanava seurantaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentointi sallittu vain jäsenille.